<----- Tämän mainion totuuden heitti paras ystäväni Kaisa tänä aamuna.
Ei olisi voinut olla osuvampaa kuvaamaan parisuhde-historiaani.
Eilen julkaisemastani päätöksestä seuraavaan: Olen päättänyt olla sinkkuna niin kauan, kunnes olen sinut itseni kanssa. Siihen asti kunnes lähden opiskelemaan ja tiedän itse mitä haluan elämältäni ja tulevaisuudeltani.
No, järkytyksenä monille voin ilmoittaa että tulevaisuudessa haluan luultavasti naimisiin ja ehkä jopa lapsia. Olen nyt 20-vuotias eikä aika ole niille otollinen. Miksi siis aloittaisin nyt suhteen, joka luultavasti ei edes kestä tuonne asti? Karu totuus, pitäkää minua vain hulluna.
Tosi asia on, ettei minulla ole koskaan ollut kestävää suhdetta. Olen monesti yrittänyt ja toivonut, mutta aina on käynyt vain huonosti. Olen ollut enemmän tai vähemmän suhteissa 15-vuotiaasta asti, ja voin kertoa, ettei kukaan tuntemistani ole nähnyt yhtä monta onnetonta tapausta, kuin minä.
Nyt tänä vuonna todella tajusin, ja kysyin itseltäni: Missä h*lvetissä omanarvontuntoni on ollut? Jossain tynnyrissä, ehkä?
Olisi ollut järkevää tajuta jo monta vuotta aikaisemmin, ettei paikkani ole
a) narsistin
b) varatun
c) naisen, joka haluaa olla mies
d) huumediilerin
e) epäkypsän, vauva-miehen
f) tunnekuolleen
g) kusipään
h) jonkun, joka täyttää useamman kohdan ylläolevista...
Olen jälleen kerran tyytyväinen päätökseeni, sillä tällä hetkellä minulle itselleni on paras ottaa omaa aikaa, miettiä asioita ja oppia arvostamaan itseäni. En myöskään halua lähteä leikkimään kenenkään kanssa, jos en itse ole lainkaan varma suhteesta. En alennu olemaan sellainen kusipää.
Uhkasin isälleni muuttaa luostariin ja hankkia lapset keinohedelmöityksellä, mutta liioittelu on minun juttuni.
Vielä joskus minäkin vietän neljättä vuosipäivää onnellisena, vaihdan sormuksia enkä koe karvasta pettymystä ja joudu hoitoon... Ja jos näin ei käy, voin vain todeta:
"Fuck this, ei täällä maapallolla ole ketään arvoistani. Olenhan viiden tähden nainen."
xoxo, Thhia
hyvä päätös muru<3
VastaaPoista